Kolme syytä, miksi fysiikka on vaikeaa

1. Matemaattisissa taidoissa on puutteita

Fysiikan ja matematiikan osaaminen kulkevat käsi kädessä. Matematiikka on fysiikan kieli ja sen osaamista tarvitaan fysiikan opinnoissa. Jos yhtälönratkaisutaidot ovat heikot, myös fysiikan tehtävät voivat tuntua ylivoimaisilta. Nuori saattaa ymmärtää ilmiön, mutta hän ei selviydy laskutehtävistä.

💡 Vinkki vanhemmalle:
Kannusta lasta harjoittelemaan yhtälönratkaisutaitoja. Aloittakaa käyttäen muuttujaa x ja siirtykää pikkuhiljaa yhtälöihin, joissa on muita muuttujia. Kun yhtälönratkaisu tulee tutuksi, varsinainen laskeminen helpottuu huomattavasti.

2. Ilmiöiden syvällinen ymmärtäminen on jäänyt puutteelliseksi

Fysiikka ei ole pelkkää laskemista. Se on ennen kaikkea ilmiöiden ymmärtämistä. Ulkoaopettelun sijaan fysiikan opiskelussa on keskityttävä siihen, miksi havaitsemamme ilmiöt tapahtuvat ja miten ne selitetään käyttäen fysiikan kieltä. Tämä vaatii täsmällisyyttä fysiikan käsitteistön kanssa.

Haasteena on, että käsitteet ovat usein tuttuja arkikielestä, mutta fysiikassa niillä voi olla eri merkitys. Esimerkiksi arkikielessä sanomme, että akussa ei ole virtaa, vaikka todellisuudessa akussa ei ole jännitettä. Samoin puhumme usein kappaleen painosta, vaikka tarkoitamme sen massaa. Käsitteiden omaksuminen helpottaa myös tehtävänantojen ymmärtämistä.

💡 Vinkki vanhemmalle:
Keskustelkaa fysiikan aiheista arjen esimerkkien kautta. Kun nuori ymmärtää ilmiöiden merkityksen arkielämässä, myös käsitteiden muistaminen helpottuu.

3. Suureiden tunnukset ja yksiköt eivät ole hallussa

Yksi yleisimmistä syistä fysiikan vaikeuteen on se, että oppilas ei muista suureiden tunnuksia tai yksiköitä. Esimerkkinä tehtävä, jossa pitää ratkaista komponentin resistanssi käyttäen laskukaavaa \(\text{R}=\frac{U}{I}\). Tehtävässä kerrotaan komponentin jännitteen olevan 12 V ja sähkövirran 0,5 A. Jos oppilas ei muista jännitteen ja sähkövirran tunnuksia, hän ei voi hyödyntää laskukaavaa.

Fysiikan oppiminen vaatii ulkoa opettelua, aivan kuten esimerkiksi kielten opiskelu. Kun tunnukset ja yksiköt ovat tuttuja, tehtävät alkavat sujua huomattavasti helpommin.

💡 Vinkki vanhemmalle:
Luo lapsesi kanssa “fysiikan sanakirja”. Se voi olla esimerkiksi taulukko, johon kirjataan koealueen suureet, niiden tunnukset ja yksiköt (ks. esimerkki alla).

SuureTunnusYksikkö
Nopeusv1 m/s
Matkas1 m

Jos haluat tukea lastasi konkreettisesti, tutustu FysMatin fysiikan verkkokurssiin.
Kurssilla nuori pääsee vahvistamaan perustaitojaan rauhassa omaan tahtiin.

👉 Tutustu kurssiin täällä